Raili Naskalin puhe Sankilan Kyläyhdistyksen pikkujouluissa, jotka samalla toimivat kyläyhdistyksen 45 -vuotisjuhlina:
Arvoisat Sankilan kyläyhdistyksen jäsenperheet sekä hyvät kutsuvieraat! Minulla on ilo toivottaa Teidät kaikki lämpimästi tervetulleeksi Sankilan Kyläyhdistyksen 45- vuotisjuhliin ja samalla viettämään yhdistyksen perinteistä pikkujoulua. Vaikka emme asukkaan varsinaisella asemakaavoitetulla alueella, meillä on monia yhteisiä asioita, jotka toivoisimme saatavan paremmin palvelemaan paikkakunnan asukkaiden tarpeita ja antamaan tyytyväisyyttä omaan kotiin ja sen ympäristöön. Näin selosti yhdistyksemme ensimmäinen puheenjohtaja ja yhdistyksen alkuunpanija Pentti Toiva avatessaan yhdistyksemme perustavan kokouksen Kirkonkylän koululla 25 päivänä marraskuuta 1965. Kokoukseen oli saapunut 24 paikkakunnan asianharrastajaa. Perustavan kokousken yksimielisellä päätöksellä Sankilan Kyläyhdistys perustettiin. Yhdistyksellä on ollut pitkäaikaisia puheenjohtajia. perustajajäsen Pentti Toiva hoiti tehtävää 10 vuotta, Juha Jokinen 9 vuotta ja Raili Naskali on hoitanut tätä pestiä 13 vuotta. Pitkäaikainen sihteeri oli yhdistyksellä Tauno Nieminen 20 vuotta ja Erkki Metsänheimo joka on hoitanut sihteerin tehtäviä 13 vuotta. Rahastonhoitajana pitkään 20 vuotta toimi Erkki Hahmo. Ja hallituksessa pisimpään on työskennellyt Pentti Rantanen noin neljäkymmentä vuotta. Yhdistyksen perustamisesta saamme kiittää niitä rohkeita ja ennakkoluulottomia naisia ja miehiä, jotka monista vaikeuksista huolimatta jaksoivat uskoa asiamme ja tiesivät, että kyläyhdistyksen perustaminen oli ainoa tie kylän asioiden eteenpäin viemiseen. Sankilan Kyläyhdistyksen tarkoituksena on alusta asti ollut parantaa tavalla tai toisella kylän viihtyvyyttä, sekä toimia kylän virallisena äänenä ulospäin. Ensimmäisten toimenpiteiden joukossa oli Pyhäjärven rannassa olevan yhteiseksi alueeksi merkityn Vihtamon maa-alueen saaminen alueen asukkaiden yhteiseen käyttöön. Tievalaistukset ja tiestön kunto kylän alueelle on saatu tyydyttävään kuntoon kunnan ja yhdistyksen yhteistyöllä. Pilkki- ja mato-ongintakilpailut ovat olleet yhdistyksen toiminnassa jo vuodesta 1967 alkaen jokavuotisena tapahtumana, keräten aina oman vakiomäärän osanottajia. Kesäretkitoiminta on ollut vuodesta 1968 alkaen joka kesäinen tapahtuma teatteriretkiä aina Pyynikin kesäteatterista – Tuusulaan asti. Keväisin yhteistoiminnassa kunnan kanssa olemme pitäneet siivoustalkoot ja näin saaneet turhat romut pois tonteiltamme.
Tänä päivänä hoidettu ja viihtyisä maaseutumaisema on entistäkin tärkeämpi. Maiseman avoimuus on arvo, jota tulee erityisesti vaalia maaseudulla. Niinpä kyläyhdistys on siivonnut Anian rantatien, Heikkiläntien ja Vihtamontien tienvarsialueita talkootyötänä. Maisemallisesti olemme siivonneet Levee -lammen rantamaiseman, joka liittyi Kantri- seutuohjelma maisemointitalkoot. Raili Naskali teki yli 40 sivuisen maisemanhoitosuunnitelman jonka mukaisesti toimitettiin Levee -lammi projektissa. Kiitokset ansaitsevat alueen asukkaat ja talkooväki mukana olosta alueemme yhteiseksi hyväksi tehdystä työstä. Pääasiallinen varojen hankinta on ollut tanssien järjestäminen Pirkan Pirtillä alkuvuosina nykyisin rahanhankinta tapahtuu kesäisin pidettävillä kylämarkkinoilla, jossa yhdistys hoitaa ohjelman ja buffetin. Tänä vuonna olivat Perinneruokamarkkinat, joissa esiteltiin peräpohjalaista ruokaa. Markkinatapahtuma keräsi runsaasti väkeä myös ympäristökunnista aina Kylmäkoskea ja Kangasalaa myöten. Vuonna 2000, kun yhdistys täytti 35 vuotta, yhdistys kustansi kyläkirjan ”Sankila - yrittävien hmisten kylä”. Kirja on loppuunmyyty. Myös Tampereen Radio on valinnut Sankilan kylän viikon kyläksi 4.7.2000. Sankilan kyläläiset ovat luottaneet aina itseensä ja ehkäpä sen takia itsepäisyyskin on päässyt kasvamaan jopa niin, että yhdistyksellä toimii aina pikkujoulun aikaan oma näytelmäkerjho kyläläisten kanssa. Tänä syksynä päätimme että näytelmää ei tähän pikkujoulujuhlaan tehdä. Vuoden toiminnan päättäjäisiksi on perinteisesti pidetty yhteinen joulujuhla täällä Pirkan Pirtillä. Sankilan Kyläyhdistyksellä on myös omat nettisivut osoitteessa www.sankilankyla.fi
Aktiivinen toiminta ei synny itsestään. Sankilan kyläyhdistyksen hallitus on toiminnan ideoinissa ja organisoinissa avainasemassa. Hallituksessa toimii monien alojen ihmisiä, mikä on tuonut yhdistykseen monipuolista taitoa ja osaamista. Hallituksen tavoitteet on saavutettu jopa monesti ylitettykin. Kyläyhdistyksen toimintaa hoitaa hallitus jossa on puheenjohtaja, 8 jäsentä ja neljä varajäsentä. Kokouksia on tarpeen mukaan noin 5-8 vuodessa ja osanotto on jopa 100 %. Kyläyhdistystoiminta on auttanut meitä uskomaan jokaisen ihmisen kehitysmahdollisuuksiin, kunhan van uskallamme murtaa vanhat tottumuksemme ja uskaltaudumme katselemaan asioita uudesta näkökulmasta. Meissä jokaisessa on voimaa kuin pienessä kylässä, kun vain ymmärrämme ottaa voimamme käyttöön ja käytämme voimaamme hyvän tekemiseen.
Raili Naskali |